Sunnuntaiaamuna

Sunnuntaiaamu, kun ei tarvitse välittää onko kello koneen nurkassa kesä- vai talviajassa. Neljä ja jotain se näytti kun Anni herätteli, että kyykylle olisi päästävä. 
Kotona oli pimeää, ulkona oli pimeää ja vain me kaksi koko maailmassa. Hiljakseen käveltiin pimeässä maailmassa kuunnellen tuulta ja hiljaisuutta, katsellen pimeää maailmaa unisin silmin. 
Kotona en malttanut Santoksen tuomaa kahvinautintoa odotella, vaan tyydyin Coffeemakerin suodatinkahviin. Nutustelin tuoretta leipää ja olen onnellinen tästä aamusta, koiran tuhinasta varpaiden vieressä, pitkästä yöpaidasta, viileistä varpaista, kodin äänistä ja tästä hämärästä, kynttilän lepattavasta liekistä, rauhasta, jonka vain sunnuntaiaamu voi tarjota.

Sunnuntaiaamuisin (jos käy hyvä tuuri ja työvuorolista näyttää joko iltavuoroa tai vapaata) on hyvä ajatella, summata kulunutta viikkoa, haaveilla isosti tai vähän isommin.

 Aamu valkenee ikkunan takana, kotona on vielä hämärää, koiran tuhina kuuluu olohuoneesta ja puolison tuhina seinän takaa. Minun maailmassani kaikki hyvin.