Tänä aamuna, kun koira on käynyt ensimmäisen aamulenkauksensa tekemässä Miehen kanssa ja Mies on mennyt vielä takaisin nukkumaan, minä istun parvekkeella paksun täkin alle kääriytyneenä, viileät varpaat tiukasti täkin sisään paketoituna ja katselen ja kuuntelen hiljaista nukkuvaa kaupunkia. Yksikään auto ei pilaa pörinällään tunnelmaa, kuulen miten vesi putoaa maahan rännistä, olen, kuuntelen ja nautin, herään hiljalleen uuteen päivään.
Sisällä on pimeää, vain kynttilä antaa valoa muuten pimeään kotiin, vastakeitetty kahvi tuoksuu. Kaadan kupillisen kuumaa, vahvaa, mustaa kahvia kuppiin ja annan sen tuoksun leijailla täyttäen nenän ja aivot. Lämmin kuppi käsissä katselen höyryä, joka nousee kupista.
On hiljaista, ei kuulu kuin koiran uninen urina ja Miehen tuhina. Nämä aamun hetket ovat minun. Näitä tarvitsen, vaikka se tarkoittaisi todella aikaisin heräämistä.
Näinä hetkinä olen onnellisempi kuin koskaan. Minä ja kaikki ajatukseni, haaveeni, ei mitään muuta.
Kohta kaupunki herää ja aamun taika on ohi, mutta sen avulla jaksaa aloittaa uuden päivän virkeänä, tyynenä, avoimena.
Hyvää Huomenta Kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti