Anni, tuo irlantilainen

 Anni, mun irlantilainen rakkauteni, joka saa sydämen täyttymään hellyydellä, rakkaudella, ylpeydellä, epätoivolla, onnella, naurulla. Joka saa minut liikkumaan metsässä, kotinurkilla, kaupungilla. Joka on tehnyt minusta sosiaalisemman, puheliaamman. Jonka kanssa aika ei tule koskaan pitkäksi, joka hyväksyy minut varauksetta juuri tällaisena kuin olen, joka katsoo minuun luottavaisin silmin, joka tuo minulle luun käteen: järsitään tätä, jolle juttelen kaikki salaisimmatkin ajatukseni, joka ottaa käteni suuhunsa eikä satuta, vaan pitää hyvänä, jonka vieressä on aina vapaa paikka, joka opettaa minulle kärsivällisyyttä ja palauttaa joskus kadoksissa ollutta huumorintajua, joka osaa ilman sanoja kertoa niin monia asioita, joka aina tulee iloisena ovelle vastaan kun saavun kotiin ja saa keljunkin päivän tuntumaan mukavalta.

Rakas hermoja koetteleva, uskollinen, kaunis, sydämen sulattava, hellyyttävä, ihana irlantilainen. Minä rakastan sinua <3

Ei pöllömpää

Aamulla kurkistan peiliin. Katselen itseäni lempein silmin. Nainen siellä on, vanheneva nainen. Kaksi unista, sikkaraista silmää, nenän nykerö keskellä naamaa, punaiset huulet, jotka välillä on puristunut turhan tiukasti yhteen, muutama ryppy silmä nurkissa, punainen tukka pörrössä unen jäljeltä. Ei pöllömpi, totean. Huomenta minä!
Silittelen tukat suoraksi, taputan itseäni  poskeen ja jään silittelemään posken ihoa, kovin pehmeä se vielä on, ei niin kimmoisa kuin nuorena, mutta pehmeä. Se on kiva.

Kahvi porisee keittiössä, koira odottaa ulos pääsyä, kiirettä ei ole minnekkään. Ei pöllömpää, ajattelen. Yöpaidan päälle lötköilyhousut ja päälle pitkä takki, koiralle punainen hihna kaulaan ja ulos. Tässä me mennään, kaksi pitkä kinttuista hoikkeliinia, Anni ja minä, nuori ja vanha, koira ja ihminen, toinen toistamme opettaen ja neuvoen. Anni opettaa hetkessä elämistä, kärsivällisyyttä, elämästä nauttimista, kiireettömyyttä, pysähtymistä, luottamista ja minä opetan Annille kärsivällisyyttä,  hihnassa kulkemista, ihmisten sääntöjä, luottamista, johdonmukaisuutta. Ei pöllömpää, molemmat opitaan toinen toiseltamme.

Kotona koira saa ruokansa, minä kahvini. Edelleen silmät sikkurassa, molemmilla. Syötyään koira hakeutuu omalle paikalleen vatsa täysinäisenä kaluamaan luutaan, minä istun keittiönpöydän ääressä ajatuksia selvitellen, päivän puuhia suunnitellen. Aika pysähtyy. Nautitaan hetkestä, luun kaluamisesta, täydestä vatsasta, kahvin mausta kielen päällä, voileivästä, ajatuksista. Eikä kiire minnekkään. Ei pöllömpää.

Myöhemmin tänään ystävä tarvitsee apua oman tavarahelvettinsä setvimisessä, sinne olen luvannut mennä auttamaan. Yhdessä raivataan, sekään ei ole pöllömpää. Elämä ei ole pöllömpää. :)

Kahvikupista Eviran kautta avuliaaseen Anniin

Eviran uutinen on varmasti tavoittanut ison osan suomalaisia. Lörtsyt on joutuneet suurennuslasin alle. Voiko lörtsyjä kutsua lörtsyiksi kysyttiin Eviralta eräänä päivänä. Voidaan, vastasi Evira itse seuraavana päivänä. Mutta entäs sulhaspiirakka, tuoremarjakiisseli, ruisvuoka, patapaisti ja jälkiruokatorttu? Ne ovat kiikunkaakun, siinä ja siinä. Nimet eivät kuulemma kuvaa tuotetta riittävän hyvin ja suomalaiset kun ostavat tuotteensa pelkän nimen perusteella.
Hei, tämän pohdiskelusta maksetaan jollekkin ihmiselle ihan palkkaa. Ja luultavammin huomattavasti parempaa palkaa kuin minun vähäpätöisestä työstäni muistisairaiden vanhusten hoitajana.

Koska olen kova pohdiskelemaan asioita, pähkäily, pohdiskelu ja miettiminen on äärimmäisen mukavaa puuhaa olen päättänyt ottaa yhteyttä Eviraan. Ihan tiedustellakseni millainen koulutus vaaditaan jotta pääsee hyvällä palkalla pohtimaan näitä tärkeääkin tärkeämpiä asioita. Nyt kun saatan omistaa tunninkin (ilman palkaa) pohdinnalle miten kummassa siskonmakkara on saanut nimensä.
Ja olen siis tehnyt tätä palkatta, kun en tyhmänä ole tajunnut että joku oikeasti on valmis maksamaan tällaisesta.
Tästä on pakko ottaa selvää.

Kotona kaappien raivaus jatkuu. Seuraavaksi pääsee työn alle vaikein kaappi. Aarrekaappini nimittäin. Sielä löytyy mm tällaisia:

tai no kuvataan koko kaappi

Sieltä pitäisi siis valita mitä säilytetään ja mikä on turhaa. Olen yrittänyt pohtia valintakriteerejä. Toiset kupeista on oikeasti vanhoja, osa vain sööttejä, osa arvokkaitakin, toisia on vain yksi kuppi, toisia 2 ja toisia 6 tai jotain siltä väliltä. Laitanko pois ne joita en juuri käytä, vain ne joita on pariton määrä? Myynkö, lahjoitanko vai pakkaanko vain laatikkoon ja vien varastoon? Kamalan vaikea paikka, yhdestäkään kun en välttämättä haluaisi luopua, mutten kaikki tarvitsekkaan.  :/

Anni puolestaan autteli tänään raivaamisessa. Koiruliini jäi työpäivän ajaksi yksin kotiin ja oli löytänyt laatikon, jonne olin laittanut kirpputorille myyntiin meneviä tavaroita. Anni varmuuden vuoksi oli käynyt tavarat läpi ja helpottanut emännän työtä. Nyt ei tarvitse miettiä myyntiin vai roskikseen. Ehdottomasti roskikseen. Onneksi ei ollut neiti satuttanut itseään. Mutta noin kolmeenkymmeneen oli laskettava ennenkuin sanoin koiralle sanaakaan.  Hankala tuolle on olla vihainen, eikä se juuri jälkikäteen edes tuota toivottua tulosta. No, teki valinnat helpoksi :D

Sellaista tänään. Mites sun päiväsi on mennyt?

tänään tapahtuu ihmeellisiä asioita

Pitkään olen pohdiskellut sanaa: Vapaus ja sellaisesta unelmoinut.
Vapaudella tarkoitan henkistä vapautta, vapautta omista ja etenkin toisten ihmisten odotuksista, olettamuksista. Vapautta yhteiskunnan asettamista oravanpyöristä ja yhteiskunnan odotuksista ja välillä hyvinkin kohtuuttomista vaatimuksista.
Vapautta olla minä, kuka se minä nyt sitten ikinä onkaan.
Olen etsinyt kuvia, jotka mielestäni kuvastavat kaipaamaani vapautta ja pohtinut miten sen vapauden mahtaisin saavuttaa.

Minulta kysyttiin tänään kysymys; Oletko halukas antamaan itsellesi oman rakkautesi, luottamuksesi, hyväksyntäsi, hellyytesi ja ihailusi? Kysymyksen esitti minulle täysin tuntematon ihminen.
Siinä se yksi monista avaimista vapauteen. Kysymys siis kuuluu, olenko. Suunnaton haaste, minusta se näyttää vuoren korkuiselta. Onko minusta vastaamaan haasteeseen? Yritetään. Itsensä hyväksyminen ja rakastaminen ja ihailu ei ole ihan helppoja juttuja. Itseensä luottaminen on myös uskomattoman vaikeaa.

Toinen ihmeellinen asia, jonka elämä tänään heitti eteen on kun taas minulle tuntematon ihminen kysyi saisiko laatia minulle numerologia tulkinnan ja ilmaiseksi. Oli tullut sellainen fiilis aloittamani keskustelun perusteella. Tokihan sellaisen saa tehdä. Ja mitä sain. Lisää avaimia, vastauksia, vihjeitä, suuntaviivoja ja niin suunnattomasti minua. Lukiessani tämän henkilön laatimaa tulkintaa tunsin niin outoja tuntemuksia. Minä, skeptikko....

Nyt tänään on ojennettu tarjottimilla avaimia kohti vapautta ja minua että niitä ei kehtaa olla käyttämättä.

Tästä ei ihan kovin montaa päivää ole kun mietin "ääneen" facebookissa tätä minun elämääni, olemistani ja sitä olenko onnellinen.

Olen onnellinen, vielä onnellisempi voisin olla kun osasisin vielä ilman epäröintiä vastata tänään esitettyihin kysymyksiin. Matkalla siis ollaan. Kaikki kuvat tässä päivityksessä kuvaa minulle sanaa vapaus. Joku sieltä löytää sen mitä etsin, joku jää ihmettelemään. Ei haittaa. Minä näen.

Marraskuu, on kuoren päälle kirjoitettu Baby I love you

Marraskuu tuo pimeyden, hämäränhyssyn joka ei juuri väisty.
Toiset kokevat pimeän Marraskuun masentavana.
Minulle marraskuu tarkoittaa rauhoittumista, itseensä sukeltamista, vuoden summaamista.

Olen luonteeltani hivenen surumielisyyteen taipuvainen luonne. Iloinen kyllä, en tarkoita tässä sitä, en vain osaa olla sellainen ylitse pursuavan iloinen, vaan iloinen omalla tavallani. Nautin hämärästä, nautin pimeästä. Syksyisin joutilaasta paikallaan olosta. Nojatuolin syvyyksiin uppoamisesta. Kynttilän lepattavasta valosta. Ulkona kulkemisesta, luonnon tarkkailusta, sen tuoksuista nauttimisesta.
Mutta en alistu harmauteen.

Kun maailma seinien ulkopuolella harmaantuu, ei meidän tarvitse harmaantua mukana.
Harmaa maailma on oiva näyttämö räiskyä.

Positiivisia asioita löytyy roppakaupalla myös syksystä. Etsitään niitä, huomataan ne.
Jos et ole vuosiin hyppinyt vesilammikoissa, laita kumisaappaat jalkaan tänään ja mene ja hypi. Se on oikeasti kivaa. Tee puroja. Mene metsään, siellä ei ole harmaata, metsässä on aina vihreää.

Käy kahviloissa, syö herkullisin leivos tai pulla, mikä valikoimista löytyy. Hanki punaiset saappaat. Neulo kirjava pitkä kaulahuivi tai pyydä jotain neulomaan jos et itse osaa. Tai sitten opettele. Hymyile vastaantuleville, hymy tarttuu melkein kuin haukotus. Pue sadetakki päälle ja mene ulos sateeseen, maailma tuoksuu silloin niin hyvälle.
Etsiydy järvenrantaan laiturille kirkaana syysiltana viltti kainalossa. Makaa laiturilla laskemassa tähtiä, katsele niin kauan että näet tähdenlennon. Ota mukaan termospullollinen teetä. Tätä lasten kanssa harrastettiin heidän ollessaan pieniä.

Löydä tiesi kirjastoon, tutustu uuteen kirjailijaan, ilmoittaudu kansalaisopiston kurssille, kysy peruutuspaikkoja, nauti hämärästä, polta kotona kynttilöitä, asentele "jouluvaloja" kotiin, pukeudu värikkäästi, kirjoita ystävillesi kirjeitä ja muista se aurinko kyllä möllöttää siellä taivaalla ihan samassa paikassa kuin aina ennenkin. Lepää syksy, kerää voimia ja nauti.

Aurinko nousee ulkona. On aika vaihtaa päälle ulkoilu vaatteet ja lähteä nauttimaan tiistai aamusta ulos koiran kanssa. Me meinataan hypätä lammikkoon, juosta ja loikkia, kävellä välillä ympäristöä tutkien hiljalleen eteenpäin. Harmaudesta huolimatta värikästä marraskuuta.

palataan hetkeksi messukeskukseen ja pentunäyttelyyn

Luulen kuvien puhuvan puolestaan :)

Meidän ihana Anni

Neiti into piukeena moikkaamassa velipoikiaan Raipea ja Eddietä.
Täällä hysteeristä naurua, tuoltako se oikeasti välillä näyttää :D
Ps. mä kovasti himoitsen noita rouva A:n saappaita.

Sunnuntai isänpäivä

Sunnuntaina, isänpäivänä kello herätti 05.12.  Pitkän yöpaidan päälle pitkä takki ja jalkoihin siniset kumisaappaat ja pihalle päästämään Anni pälkähästä eli aamupissalle mars. Helmat takin alta vilkkuen käveltiin jo tutuksi käynyt aamulekura hiljaisen kotikulman poluilla.

Tuona sunnuntaina ei ehditty aamua viettää normaaliin tapaan rauhasta ja hiljaisuudesta nauttien, tätä isänpäivää vietettiin vähän eri tavoin kuin aikaisempia. Sunnuntaina vietiin Anni missikisoihin eli Helsingin Messukeskuksessa oli pentujen epävirallinen koiranäyttely, jonne Annikin oli ilmoitettu.
Aamulla siis keittelin riisiä ja paistoin kanaa valmistellen meille ihmisille kanasalaatit evääksi tapahtumaan ja keittämällä termospullollisen kuumaa kahvia mukaan. Annin laukku olikin pakattu valmiiksi jo edellisenä iltana. Voi sentään että jännitti. Aamu meni eväitä valmistellessa ja mukaan lähtijöitä herätellessä.

Mies ja esikoinen lähtivät mukaan jännittämään.

Paikalle saavuttiin ajoissa ja parkkipaikalla treffattiin Annin veli Eddie omistajineen. Yhdessä mentiin etsimään mukava paikka kehän lähettyviltä. Paikka löytyi ja siinä sitten ihmeteltiin miten erinäköisiä ja -kokoisia koiria maailma onkaan pullollaan. Kohta paikalle saapui vielä toinen velipoika Raipe henkilökuntineen ja kasvattaja Paula, joka meni kehään esittelemään sekä Annin että Eddien.

Melkein heti saavuttuamme sammui Messukeskuksen valot, koko Pasila oli ilman sähköä. Jonot parkkihalleihin oli tajuttomat, koska portit eivätkä ovet aunneet ilman sähköä. Noin tunnin aikataulusta myöhässä päästiin sitten aloittelemaan.

Koirat käyttäytyivät hienosti, alussa kaikki kiinnosti ja jokaista ohikulkevaa tai vastaantulevaa koiraa olisi pitänyt päästä moikkaamaan, mutta alku innostuksen jälkeen koko kolmikko rauhoittui kuitenkin makoilemaan viltillä.

Alemman kuvan oikeudet P.Halme kennel Doscarhta

Kolmikosta vain Raipe pääsi jatkoon, Anni oli luokkansa toinen (tosin irlanninsusikoira narttuja oli ilmoittautunut vain kaksi :) ) mutta siis toisena oltiin. Minua Annin sijoittuminen tai sijoittumattominen ei haittaa, meidän silmissä koira on maailman kaunein, ystävällisin, kiltein, oppivaisin eli paras. Annikaan ei juuri hommasta välittänyt ja ilmoitti kantansa pissaamalla kehässä tuomaripöydän eteen :D

Kotiin tullessa Anni olikin sitten kaikkensa antanut ja niin väsynyt. Muutama tunti kuluikin esikoisen pedillä maaten, pää lattialla roikkuen.


Pikku hiljaa alkoi perhe kasaantumaan kotiin. Päivänsankarin toiveesta valmistettiin lihapullia, ruskeaa kastiketta ja makaronia (pottumuusi oli toivelistalla, mutta eihän kaapista löytynyt riittävää määrää perunoita) ja pannukakkua.

Illalla vielä tyhjensin kuiva-aine kaapin sisällön tiskipöydälle ja nakkasin menemään kaikki tuotteet, joiden päiväys oli mennyt jo umpeen enemmän kuin hetki sitten, tyhjentelin pusseja ja pahvipurkkeja pelti- ja lasipurkkeihin. Kahvi- ja teekaappi sai kokea saman pyörremyrskyn ja nyt taas mahtuu ja on huomattavasti siistimmät kaapit ja niistä saattaa jotain joskus jopa löytyä.
Taas ollaan siis päästy turhasta eroon.
Huomenna iltavuoro töissä ja päivällä ennen sinne lähtöä olisi tarkoitus esikoisen kanssa raivata noita keittiön astia kaappeja, tavoite olisi että kaikki tämän huushollin astiat mahtuisivat yhteen kaappiin. Tavoitetta kerrakseen.


Mukava sunnuntai siis kaiken kaikkiaan :)